Gloria



- Vuonna 89 kun intit oli käyty, oli pakko kehittää taas jotakin. Olin aluksi kosketin- soittajana työkaverini bändissä. koska musiikkimakuni oli kuitenkin erilainen, uudet soittokaverit löytyivät nopeasti. Vaikka silloin bändillä ei ollut vielä nimeä, voidaan sanoa, että Samppa oli Glorian ensimmäinen basisti. Mikki soitti rumpuja, minä soitin kitaraa ja lauloin. emme paljon treenanneet ennen kuin lähdimme Nallen studiolle ja teimme siellä demon. Nauhoitimme silloin kappaleet Miksi ja Tule takaisin. Parin biisin tekoon meni kolme päivää, joten treenin puute näkyi selvästi. Toisaalta jälki oli meidän mielestä hyvää, eikä vähiten Markun ansiosta joka soitti soolokitaran ja kompit vähintäänkin älyttömän hyvin.

-1990 Samppa katosi kuvioista ja mukaan tuli taas kerran Vesku. Vesku toi myöskin Kenan mukanaan joka rupesi soittamaan kitaraa. Soitimme nelistään ja taas kerran minulla oli koskettimet kädessä. Teimme jonkun keikan ja lähdimme Kokkolaan tekemään singleä " Nyt kaduttaa". odottaessamme singleä painosta teimme hullunlailla töitä saadaksemme julkisuutta, että single myisi, sitä näet painettiin 1000 kappaletta. Ottaen huomioon Vaasan asukasmäärän ja sen, että single oli omakustanne, oli se melkoinen riski. Ainakin rahallisesti. Varmasti se kuitenkin kannatti, koska radiossa se soi mukavasti pitkin pohjanmaata. Keikkaa se toi jonkin verran ja poiki radiohaastatteluja jne.. Lisäksi 25 vuoden jälkeen siihen törmää yhä edelleen, eikä vähiten vaaleanpunaisen värinsä ansiosta. Kuitenkin.. mukavaa aikaa..

-vuonna 91 bändi oli hajonnut ja tehtiin Mikin kanssa musiikkia jos jonkinlaisissa kokoonpanoissa. Jostain tuli basistiksi Pörri, mies tunnettiin jo ennestään muista bändeistä. Treenattiin säännöllisesti, mutta ei saatu sen kummempaa aikaan. Taisi olla torikeikka ja jotain sellaista. Muuten oli aika hiljaista..

-92 alkoi tapahtua, kun Rudi tuli soittamaan bassoa. Tuli myös toinen säveltäjä ja sanoittaja. Saatiin laajuutta keikkasettiin, joka sitä ennen oli ollut aika yksipuolinen, johtuen siitä, että ennen Rudia sanoitin ja sävelsin Gloriassa lähestulkoon yksin. Rudi lauloi omat biisinsä ja minä omani. Tehtiin keikkaa mukavasti, muutama radiohaastattelu neljän biisin kasetin sinä yönä tiimoilta.

-93 kevät talvella rupesimme tekemään Rock-verstaan studiolla omakustannelevyä Häkkiperhonen. Saimme sen valmiiksi, mutta rahoituksen puuttuessa sitä ei koskaan julkaistu. Nauhoituksen hoiti Nappi ja soittipa vielä parisen sooloakin siihen.. koko ajan tehtiin kuitenkin keikkaa..

- Alkuvuodesta 94 Vaihdettiin taas välillä kokoonpanoa ja Mikki siirtyi bassoon ja rumpaliksi tuli Lasse joka oli tuttu mies jo vuosien takaa. Homma ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, vaikka olimme ideoimassa "viulun kosto" videota, missä video oli pääasiassa, eikä musiikki. Mikin lähtiessä yhtyeestä Lasse soitti sovitun keikan Rovaniemellä. Toinen olisi ollut Savonlinnassa, mutta sinne emme koskaan päässeet. (Parikkalaan kylläkin) Rudin kanssa. Akustista keikkaa, yleensä pienissä pubeissa tai vastaavissa paikoissa. Siitä alkoi hiljakseen meidän yhteistyömme hiipumaan..

- Vuodesta 95 tähän päivään on tietenkin tapahtunut paljon, musiikkirintamalla tosin vähemmän. 2000 - 2001 tehtiin Juhomat soitinyhtyeellä ( joka oli luokkayhtye ) keikkaa Etelä-Pohjanmaalla sairaaloissa, vanhainkodeissa, nuorisotiloilla ja ties missä. Paikka ei ole tärkein vaan ajatus. Muistan hyvällä sairaalakeikan, jossa kaikki, jotka vaan pääsivät kävelemään, tulivat käytävälle meitä kuuntelemaan.. 2002 järjestimme Sikarock kiertuetta Ilmajoella ja sen naapurikunnissa. Tilaisuuksissa soittivat mm. THE kNOB, Kalle P, Hiivaränni ja Celesty.

Paljon tästä on tietenkin jäänyt pois. Soittajia, mukavia ja ei mukavia tapahtumia. Voin hyvinkin muistaa jotkin asiat väärin, mutta pääpiirteittäin luulisin asioitten menneen tässä järjestyksessä.. Sukunimiä en ole käyttänyt ja jokainen henkilö joka tunnistaa itsensä voi lähettää postia jos sen sivuille haluaa. Samaten jos haluat korjata jonkun virheen. Kuvia skandaalista ja Gloriasta otan mielelläni vastaan, jos joltain niitä vain löytyy...